Laatu katosi maailmasta

Joo. Blogi oli jäähyllä vuositolkulla. Viimeksi yritin lopetta yhteiskuntakriittisen paasaamisen, ja tehdä ruokablogia. Ei onnistunut. Sitten oli ähky muutenkin, ja työt veivät maailmalle. Oli kaikkea muuta, eikä aika riittänyt.

Sitten alkoi tuntua, että olisi valtavasti sanottavaa. Ikävä kyllä samaa katkeran keski-ikäistyvän juntin höpötystä kuin viisi vuotta sitten. Ilmeisesti olen vain sitten sellainen tyyppi.

Tilanne lähti kehittymään kun parina tuulisena päivänä yritin lennättää leijaa. Olin ostanut Amerikasta kalliin leijan, hiilikuiturungolla ja muuta hienoa. Muuten tyylikäs kapine, mutta se ei lennä. Ajattelin, että ehkä keli ei ollut hyvä, koska leijahan oli kallis, maksoi pari kymppiä, joka mielestäni on pienestä leijasta iso raha.

Siitä joku viikko eteenpäin bongasin saman valmistajan isomman leijan kirpparilta. Ostin sen halvalla, mutta muistan pitäneeni juuri samaa laitosta käsissäni Auburnin Hobby Townissa, mutta en silloin raaskinut ostaa, koska se maksoi 45 taalaa. Kirpparilla tämän avaamattomassa paketissa olevan upouuden leijan hinta oli vitosen, jota pidin kirpparilta löydetylle tuotteelle hyvänä hintana.

Tuli tuulinen päivä. Lähdin yrittämään - ja korostan sanaa yrittämään, leijan lennättämistä. Pienempi leija ei edelleenkään suostunut lentämään paria sekuntia kauempaa, joten kaivoin uuden, ison ja uljaan leijan pois pussistaan. Pettymyksen määrää on hankala kuvailla, kun se hajosi pussista pois otettaessa, ja silkkaa huonouttaan.

Pettyneenä tallustin kotiin, yritin selittää viisivuotiaalle pojalleni, miksi hienot leijamme eivät lennä. Uskottelin, että se johtui siitä, että tuuli oli tänään huono. Saattoi se olla sitäkin, mutta yleisesti mietin sellaista asiaa kuin laatu, ja sitä, mihin se katosi maailmasta.

Ennen kotimaassa tehtiin paljon hienoja asioia. Olen aina ollut ylpeä siitä, että olen ulkomaisille ystävilleni voinut osoittaa mitä tahansa made in finland-leimalla varustettua tuotetta, ja sanoa, että pääsääntöisesti kyseessä on poikkeuksetta laatutuote.

Sitten tapahtui jotain. Jossakin viimeisen kymmenen-viidentoista vuoden aikana. Me unohdimme mitä laatu tarkoittaa. Aloimme sekä ostaa, että haluta halpoja tuotteita. Samaan aikaan olimme ahneita, ja päätimme, että palkan on noustava, vaikka ajat huononevat.

Olimme yhtäaikaa ahneita ja kitsaita. Emme olleet enää valmiita maksamaan ekstraa kotimaisesta premiumista, mutta samaan aikaan vaadimme korkeampia palkkoja ja lisää etuja. Lakkasimme kuluttamasta sitä, mikä piti suomalaisen teollisuuden hyvissä voimissa, ja lähetimme rahat Kiinaan ja Bangladeshiin. Lakkoilimme työpaikan parkkipaikalla vaatimassa lisää palkkaa, Vietnamissa ommellut merkkifarkut jalassa.

Työnantaja kutsui yyteet, ulkoisti työvoiman halvan työvoiman maihin, ja säilytti jotenkuten kilpailukykynsä. Mutta mikä oli hinta? Hinta oli se, että nyt tuote on edelleen saman hintainen kuin ennenkin, mutta kun kitsasteleva kuluttaja kaivaa työttömyyskorvauksien laihduttamasta lompakostaan visakortin, viuhuu raha jonkun kaukoidän maassa toimivan pohatan taskuun, sen sijaan, että olisimme voineet maksaa suomalaisesta tuotteesta parikymmentä prosenttia isomman hinnan, koska siihen olisi varaa. Palkkahan tunnetusti on kuitenkin yleensä melko merkittävästikin työttömyyskorvausta suurempi.

Hyvää, halvalla, nopeasti, laadun pyhä kolmiyhteys, valitse niistä kaksi. Kaukoidästä tavaraa tulee halvalla, ja nopeasti. Hyvät tuotteet tehdään muualla. Ennen ne tehtiin pohjolassa. Nyt ei enää tehdä. Edes rahalla ei saa enää joitakin hyviä tuotteita, koska niitä ei yksinkertaisesti kannata valmistaa. Nokian puhelimen sai tiputtaa lattialle satoja kertoja, eikä se siitä hajonnut. Sitten aloimme käyttää sellaisia puhelimia, jotka hajoavat, jos ovat samassa taskussa avainnipun kanssa. Niinpä niitä hyviä puhelimia ei enää tehdä. Erityisesti ei Suomessa.

Suomi on ajautunut pisteeseen, jossa olemme mielummin suu mutrussa kotona valittamassa huonoja aikoja, kuin teemme työtä alennetulla palkalla. Ollaan fiksautuneita kiihkeän nousukauden aikana maksettuihin palkkoihin, ymmärtämättä, että siihen ei näinä aikoina ole välttämättä varaa. Ollaan lakossa tai irtisanoudutaan mielummin, kuin tehdään lyhennettyä työviikkoa tai tingitään eduista. Ei olla kiinnostuneita siitä, onko työnantajalla varaa, ollaan kiinnostuneita vain omasta itsestä, maailmankaikkeuden ulkoreuna kiertää omasta navasta noin metrin päässä.

Sama ahneus kostautuu palvelun laadussa. Ihmetellään, miksi palvelua on vaikea saada enää kenkäkaupassa. Samaan aikaan yhä kasvava ihmisryhmä käy sovittamassa kengät K-kengässä, ja tilaa samat Zalandolta, yritykseltä, joka tekee miljardien liikevaihdon, mutta silti tappiota. Samaan aikaan Zalando kuitenkin luo hintareferenssin, johon kivijalkakaupan muka pitäisi pystyä.

Olemme muuttumassa voimakkaasti kertakäyttöyhteiskunnaksi. Ylivoimainen enemmistö kaikesta päivittäistavarasta on tuotettu halpatyövoiman maissa. Samaan aikaan Kiinan valtion kassa turpoaa sellaiseksi, että maailmantalouden tasapaino on horjunut jo pahemman kerran. Kiinan kassaa paisuttaa edelleen se, että käytännössä kaikki siellä valmistettu hajoaa hyvin pian käyttöön oton jälkeen, joten joudumme ostamaan uuden.

Ihmettelen vain, mitä tapahtui kansanviisaudelle, joka kuului, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa.

No Anton Murolaa mukaillen "Halpa tuote on hyvä. Sen tietää siitä, että halvan tuotteen ostaminen käy ajan mittaan kaliiksi. Ja kallishan on tunnetusti hyvää"

Ps. Käytin Nokiaa esimerkkinä laatutuotteesta. Lupaan toisen blogikirjoituksen, jossa ruodin sitä, kuinka Nokia unohti, mitä made in finland oikein tarkoittaa, joten antakaa kommenttien siitä aiheesta vielä toistaiseksi olla.