Pikkusieluille ja muille jeesustelijoille tiedoksi, teorioillani ei ole välttämättä minkään valtakunnan tieteellistä pohjaa. Kunhan olen (pienessä) mielessäni asioita pohtinut.
Olin tuohduksissani jokin aika sitten siksi, että tajusin maailman olevan pullollaan asioita, joiden hankkiminen on lottoa isoilla panoksilla. On olemassa tuotteita, joita ei löydy kunnolla tehtynä, koska asioita tehdään enää kaukoidässä.
Sitä en lähde ruotimaan, miksi kiinalaisille laatu vaikuttaisi olevan täysin tuntematon käsite, koska uskon, että se saisi jonkun tissiposken kuitenkin tuohtumaan ja syyttelemään allekirjoittanutta rasistiksi.
Asioiden valmistaminenhan siis siirtyi länsimaista kaukoitään, koska kuluttajat kävivät maailman pienentyessä aina vain ahneemmiksi. Luovuttiin ajatuksesta, että oltaisiin valmiita maksamaan laadusta ja tuettaisiin samalla paikallista yrityskulttuuria.
Suomessa on tehty aina laatutuotteita. Tajusin sen itse, kun kymmenisen vuotta sitten petyin kerta toisensa jälkeen hienon näköisiltä amerikkalaisilta webbisivuilta tilattuihin halpoihin tuotteisiin. Yritin tehdä monen eri toimijan kanssa bisnestä, ja pettymyksekseni huomasin, että ylivoimaisesti suurin osa Amerikkalaisilla sivuilla mainostettavista halvoista tuotteista toteuttaa Guptan lakia, "jos joku vaikuttaa olevan liian hyvää ollakseen totta, sen todennäköisesti on juuri sitä"
Ensin mielsin koko ajatusmaailman vain kotiin päin vetämiseksi, mutta sitten tajusin, että ehkä kotimaisen laadun käsite ei sittenkään ole tuulesta temmattu.
Mietin ihmiskuntaa 10 -15 000 vuotta sitten. Vaeltelevia heimoja, jotka levisivät Afrikasta pikkuhiljaa kulkivat paremman elämän toivossa yhä kauemmas pohjoiseen samaan aikaan kun jääkauden loppuvaiheissa mannerjäätikön reuna vetäytyi ylemmäs.
Mietin niitä ihmisiä, jotka jäivät välimeren rannalle kasvattamaan vesimeloneja ja appelsiineja, ja niitä, jotka härkäpäisesti jatkoivat matkaa tänne pohjolaan viljelemään ruista ja naurista. Mietin sitä luonteenlaatua ja ruumiinrakennetta, jota edellytettiin kouvolalaiselta vuonna 10 700 eaa, jotta tämä pärjäsi talvessa, joka todennäköisesti oli kylmempi kuin talvi, jonka kanssa me kamppailemme vuonna 2013.
Mietin sitä, mitä edellytettiin kyläsepältä, joka takoi nauloja ja kuokkia kuusisataa vuotta sitten. Samaten mietin emäntää, joka rukilla pyöritti villalangan tai huovutti kenkiin vuoret. Olisiko toiminnalla ollut tulevaisuutta, jos lanka olisi katkeillut ensi käyttökertojen jälkeen tai kuokka ei olisikaan pystynyt saviseen maahan tai naulat jäiseen puuhun?
Millainen oli mielenlaatu sillä, joka ei ensi tulipalopakkasten aikaan paennut takaisin etelään, vaan jäi tänne tundran reunoille? Olisiko mukavuudenhaluisempi tapaus kääntynyt kannoillaan ja suunnistanut serkkunsa luokse takaisin mannereurooppaan. Näiden jääräpäiden geenejä kannamme tänäkin päivänä.
Kun 1000-luvulla myös Suomenniemellä kaupungistuttiin siinä määrin, että kauppaloita oli pitkin rannikkoseutua, oli maassa silti vain muutama kymmen tuhatta ihmistä. Kauppalat pieniä ja asutus varmasti keskittynyt kauppaloiden läheisyyteen. Olisiko silloin heikkoa laatua valmistava käsityöläinen pysynyt leivän syrjässä, vai olisko kenties ostajakunta suunnannut vähäiset plootunsa niille kauppiaille, joiden tuotteiden tiesi kestävän isältä pojalle.
Uskon, että siitä saakka Suomessa, ja samalla koko pohjolassa on osattu arvostaa sitä, että rajallisista raaka-aineista jä vähistä resursseista huolimatta se, mitä ikinä tehdään, tehdään kunnolla. Laadun käsite on siten tullut meille äidinmaidosta.
Vielä tänäkin päivänä Suomi on markkina-alueena niin pieni, että heikkoa laatua tuottavat toimijat - oli sitten kyse palvelun tai tuotteen tuottajasta, poistuvat markkinoilta nopeasti ostajien kaikotessa ja puskaradion tehdessä työtään. "Paha kello kauas kaikaa" sanotaan, ja se toimii - niin hyvässä kuin pahassa.
Vielä muutama vuosi sitten olimme ylpeitä Nokian voittokulusta maailmanmarkkinoilla. Suomella oli keulakuva, joka peilasi mielenlaatuamme, ja näytti, että kokonaisuutena laadukas, pohjolassa pieteetillä valmistettu premiumtuote voi yltää maailman maineeseen.
Sitten tapahtui yhtä aikaa useampi asia, joka johti syöksykierteeseen, jonka ensimmäisenä pohjakosketuksena näimme matkapuhelintoimintojen myynnin muutama viikko sitten.
Nokialla alettiin olla itseä täynnä. Ei enää välitetty satsata siihen, että yritettäisiin kovin kovasti olla parhaita. Nokian syöksykierre alkoi niihin aikoihin, kun Nokia esitteli N8:n, jonka piti olla iPhonen kaataja. N8 toki tekikin suunnilleen kaikkia asioita, mitä iPhonekin, mutta vain helvetin paljon huonommin.
Käyttökokemus oli sanalla sanoen vittumainen. Yritin patrioottisena kantaa kyseistä viihde-elektroniikan irvikuvaa taskussani vuoden päivät, odottaen, että joku päivitys korjaisi tuotteen uskomattoman käsittämättömän, verbaaliset kykyni ylittävän vastenmielisen käytettävyyden. Näin ei käynyt. Niinpä eräänä ei niin kauniina päivänä, menetettyäni hermoni kyseisen tuotteen jäädyttyä ties kuinka monennen kerran sen päivän aikana, hypin sen päällä tasajalkaa.
Viha on terapeuttista, sanotaan. Siksi hajoavan näytön rutina jalkojeni alla varmaan tuntuikin niin vapauttavalta. Samalla adrenaliiniryöpyn aiheuttaman huuman kadottua aloin ihmetellä, että kuinka helvetissä Nokian korkein johto saattoi antaa yrityksen laskea markkinoille jotakin niin uskomattoman huonoa.
Ymmärrän, että arvostelen isoja poikia, ja että minua vastaan on tässä kohtaa helppo hyökätä sanoen "koetappa itse johtaa tuollaista firmaa pari vuotta, niin tiedät". Silti sanon, että tässä kohtaa olisin toiminut Kallasvuota paremmin. Olisin vaatinut N8:n käyttööni hyvissä ajoin ennen julkaisua, jotta olisin voinut ennen isoja mainoskampanjoita todeta, että "Nokia ei voi - erityisesti Suomalaisena yrityksenä, julkaista näin luokatonta tuotetta" ja tarvittaessa siirtänyt tai jopa perunut koko tuotejulkistuksen.
Silti tuo paskakasa julkaistiin, ja lopputulos on nähtävissä. Joku aika ennen N8:n julkaisua Apple oli esitellyt iPhonen, jonka käyttäjäystävällisyys on vieläkin omaa luokkaansa. Missä oli kunnon cross reference - ajattelu silloin, kun N8:ia julistettiin iPhonen kaatajaksi? N8 ei pärjännyt tasan missään muussa iPhonelle, kuin siinä, että se oli fyysisesti lujempi, ja sen kuuluvuus huonossa kentässä oli iPhonea olennaisesti parempi. Ja tämä olisi kyllä tullut koko korkeimmalle johdolle selväksi parissa päivässä, jos asia olisi kiinnostanut.
Perusasiat olivat siis kunnossa, mutta laadunvalvonta petti - korkeimmalla tasolla. Ja sitä karvasta kalkkia olemme saaneet nauttia suut irvessä jo monta vuotta. Pohjalla oli vielä sakka, jonka nieleminen on kansalla vieläkin kesken, eli matkapuhelintoimintojen myynti Microsoftille.
Meidän Suomalaisten pitäisi nyt alkaa ryhdistäytyä. Kotimaassakin tikittää eläkepommi, ja kestävyysvajeesta puhutaan enemmän kuin koskaan. Kiinassa sen sijaan tikittää atomipommi, joka räjähtää reilun parinkymmenen vuoden päästä, kun ensimmäiset yhden lapsen politiikan aikaan syntyneet alkavat olla eläkeiässä.
En usko alkuunkaan, että Kiinassa väestö on kasvanut niin kuin tilastot väittävät. En ymmärrä, miten se olisi mahdollistakaan, kun 90% kansaa on koskenut yhden lapsen laki, joten syntyvyys on pakostakin ollut alle 1.5 lasta per perhe. Kuinka väestö voi muka silloin kasvaa?
Kiinassa kuitenkin eläköityy 2040-luvulla niin monta sataa miljoonaa ihmistä, joiden eläkkeitä ei kukaan pysty maksamaan, että paskan tuotanto keskeytyy väkisinkin. Tämä tapahtuu, koska ensinnäkään ei ole työvoimaa täyttämään kaikkia tehtaita, ja toisekseen talous kaatuu muutenkin, kun yhtä tuottajaa kohti on kestämätön määrä elätettäviä, virkamiehiä, sotilaita, eläkeläisiä - ja valitettavan pieni määrä lapsia. (kirjoitus aiheesta Taloussanomissa)
Kun kaukoidässä valmistetun romun tuotanto alkaa ontua, tuotteiden hinnat tulevat nousemaan, mutta nouseeko laatu silloin sille tasolle, jota se täällä olisi käytännössä automaattisesti?
Samaan aikaan kun Suomen valtioneuvosto ja muut päättäjät raapivat ohimoitaan päänahka vereslihalla keksiäkseen, kuinka ratkaista kotimaisen talouden ongelmat, on ratkaisu meidän omissa käsissämme.
Lakataan ostamasta made in Kaukoitä-tavaroita, ja ostetaan sitten vaikka kappalemäärältään vähemmän, mutta laadukasta kotimaista tavaraa.
Samaan aikaan rohkaiskaamme kotimaisia tuottajia keskittymään siihen, mistä Suomalaisuus on maailmalla aina ollut tunnettu. Kenties samalla opimme arvostamaan tavaroitamme enemmän - ja samalla odottamaan sellaisilta hyödykkeiltä kuin televisioilta ja kahvinkeittimiltä takuuajan moninkertaisesti ylittävää elinikää.
Ja valitettavasti mielestäni ei tämänkään jälkeen ole mielekästä maksaa ekstraa Melkoniemeläisestä tukiaiseuroilla maksetussa sähkövalossa kasvatetusta tomaatista. Yksinkertaisesti siksi, että Suomessa pitää tehdä sellaisia asioita, joita täällä osataan, ja joita täällä kannattaa tehdä. Tomaatit ovat Portugalissa parempia, halusimme tai emme.
Sen sijaan omenat ja katajanmarjat ovat täällä parempia. Ja ohra, ja nauriit, ja moni muu asia, joka ei vaadi lasitaloa ja lämpölamppua menestyäkseen. Ja joiden laatu tai laaduttomuus ei ole kiinni vallitsevasta ilmastosta, vaan siitä, mitä tuottaja tekee.
Siksi joskus on myös järkevää valita ulkomainen tuote. Mutta silloinkin kannattaa satsata laatuun. Siitä lisää ensi kerralla.
Olin tuohduksissani jokin aika sitten siksi, että tajusin maailman olevan pullollaan asioita, joiden hankkiminen on lottoa isoilla panoksilla. On olemassa tuotteita, joita ei löydy kunnolla tehtynä, koska asioita tehdään enää kaukoidässä.
Sitä en lähde ruotimaan, miksi kiinalaisille laatu vaikuttaisi olevan täysin tuntematon käsite, koska uskon, että se saisi jonkun tissiposken kuitenkin tuohtumaan ja syyttelemään allekirjoittanutta rasistiksi.
Asioiden valmistaminenhan siis siirtyi länsimaista kaukoitään, koska kuluttajat kävivät maailman pienentyessä aina vain ahneemmiksi. Luovuttiin ajatuksesta, että oltaisiin valmiita maksamaan laadusta ja tuettaisiin samalla paikallista yrityskulttuuria.
Suomessa on tehty aina laatutuotteita. Tajusin sen itse, kun kymmenisen vuotta sitten petyin kerta toisensa jälkeen hienon näköisiltä amerikkalaisilta webbisivuilta tilattuihin halpoihin tuotteisiin. Yritin tehdä monen eri toimijan kanssa bisnestä, ja pettymyksekseni huomasin, että ylivoimaisesti suurin osa Amerikkalaisilla sivuilla mainostettavista halvoista tuotteista toteuttaa Guptan lakia, "jos joku vaikuttaa olevan liian hyvää ollakseen totta, sen todennäköisesti on juuri sitä"
Ensin mielsin koko ajatusmaailman vain kotiin päin vetämiseksi, mutta sitten tajusin, että ehkä kotimaisen laadun käsite ei sittenkään ole tuulesta temmattu.
Mietin ihmiskuntaa 10 -15 000 vuotta sitten. Vaeltelevia heimoja, jotka levisivät Afrikasta pikkuhiljaa kulkivat paremman elämän toivossa yhä kauemmas pohjoiseen samaan aikaan kun jääkauden loppuvaiheissa mannerjäätikön reuna vetäytyi ylemmäs.
Mietin niitä ihmisiä, jotka jäivät välimeren rannalle kasvattamaan vesimeloneja ja appelsiineja, ja niitä, jotka härkäpäisesti jatkoivat matkaa tänne pohjolaan viljelemään ruista ja naurista. Mietin sitä luonteenlaatua ja ruumiinrakennetta, jota edellytettiin kouvolalaiselta vuonna 10 700 eaa, jotta tämä pärjäsi talvessa, joka todennäköisesti oli kylmempi kuin talvi, jonka kanssa me kamppailemme vuonna 2013.
Mietin sitä, mitä edellytettiin kyläsepältä, joka takoi nauloja ja kuokkia kuusisataa vuotta sitten. Samaten mietin emäntää, joka rukilla pyöritti villalangan tai huovutti kenkiin vuoret. Olisiko toiminnalla ollut tulevaisuutta, jos lanka olisi katkeillut ensi käyttökertojen jälkeen tai kuokka ei olisikaan pystynyt saviseen maahan tai naulat jäiseen puuhun?
Millainen oli mielenlaatu sillä, joka ei ensi tulipalopakkasten aikaan paennut takaisin etelään, vaan jäi tänne tundran reunoille? Olisiko mukavuudenhaluisempi tapaus kääntynyt kannoillaan ja suunnistanut serkkunsa luokse takaisin mannereurooppaan. Näiden jääräpäiden geenejä kannamme tänäkin päivänä.
Kun 1000-luvulla myös Suomenniemellä kaupungistuttiin siinä määrin, että kauppaloita oli pitkin rannikkoseutua, oli maassa silti vain muutama kymmen tuhatta ihmistä. Kauppalat pieniä ja asutus varmasti keskittynyt kauppaloiden läheisyyteen. Olisiko silloin heikkoa laatua valmistava käsityöläinen pysynyt leivän syrjässä, vai olisko kenties ostajakunta suunnannut vähäiset plootunsa niille kauppiaille, joiden tuotteiden tiesi kestävän isältä pojalle.
Uskon, että siitä saakka Suomessa, ja samalla koko pohjolassa on osattu arvostaa sitä, että rajallisista raaka-aineista jä vähistä resursseista huolimatta se, mitä ikinä tehdään, tehdään kunnolla. Laadun käsite on siten tullut meille äidinmaidosta.
Vielä tänäkin päivänä Suomi on markkina-alueena niin pieni, että heikkoa laatua tuottavat toimijat - oli sitten kyse palvelun tai tuotteen tuottajasta, poistuvat markkinoilta nopeasti ostajien kaikotessa ja puskaradion tehdessä työtään. "Paha kello kauas kaikaa" sanotaan, ja se toimii - niin hyvässä kuin pahassa.
Vielä muutama vuosi sitten olimme ylpeitä Nokian voittokulusta maailmanmarkkinoilla. Suomella oli keulakuva, joka peilasi mielenlaatuamme, ja näytti, että kokonaisuutena laadukas, pohjolassa pieteetillä valmistettu premiumtuote voi yltää maailman maineeseen.
Sitten tapahtui yhtä aikaa useampi asia, joka johti syöksykierteeseen, jonka ensimmäisenä pohjakosketuksena näimme matkapuhelintoimintojen myynnin muutama viikko sitten.
Nokialla alettiin olla itseä täynnä. Ei enää välitetty satsata siihen, että yritettäisiin kovin kovasti olla parhaita. Nokian syöksykierre alkoi niihin aikoihin, kun Nokia esitteli N8:n, jonka piti olla iPhonen kaataja. N8 toki tekikin suunnilleen kaikkia asioita, mitä iPhonekin, mutta vain helvetin paljon huonommin.
Käyttökokemus oli sanalla sanoen vittumainen. Yritin patrioottisena kantaa kyseistä viihde-elektroniikan irvikuvaa taskussani vuoden päivät, odottaen, että joku päivitys korjaisi tuotteen uskomattoman käsittämättömän, verbaaliset kykyni ylittävän vastenmielisen käytettävyyden. Näin ei käynyt. Niinpä eräänä ei niin kauniina päivänä, menetettyäni hermoni kyseisen tuotteen jäädyttyä ties kuinka monennen kerran sen päivän aikana, hypin sen päällä tasajalkaa.
Viha on terapeuttista, sanotaan. Siksi hajoavan näytön rutina jalkojeni alla varmaan tuntuikin niin vapauttavalta. Samalla adrenaliiniryöpyn aiheuttaman huuman kadottua aloin ihmetellä, että kuinka helvetissä Nokian korkein johto saattoi antaa yrityksen laskea markkinoille jotakin niin uskomattoman huonoa.
Ymmärrän, että arvostelen isoja poikia, ja että minua vastaan on tässä kohtaa helppo hyökätä sanoen "koetappa itse johtaa tuollaista firmaa pari vuotta, niin tiedät". Silti sanon, että tässä kohtaa olisin toiminut Kallasvuota paremmin. Olisin vaatinut N8:n käyttööni hyvissä ajoin ennen julkaisua, jotta olisin voinut ennen isoja mainoskampanjoita todeta, että "Nokia ei voi - erityisesti Suomalaisena yrityksenä, julkaista näin luokatonta tuotetta" ja tarvittaessa siirtänyt tai jopa perunut koko tuotejulkistuksen.
Silti tuo paskakasa julkaistiin, ja lopputulos on nähtävissä. Joku aika ennen N8:n julkaisua Apple oli esitellyt iPhonen, jonka käyttäjäystävällisyys on vieläkin omaa luokkaansa. Missä oli kunnon cross reference - ajattelu silloin, kun N8:ia julistettiin iPhonen kaatajaksi? N8 ei pärjännyt tasan missään muussa iPhonelle, kuin siinä, että se oli fyysisesti lujempi, ja sen kuuluvuus huonossa kentässä oli iPhonea olennaisesti parempi. Ja tämä olisi kyllä tullut koko korkeimmalle johdolle selväksi parissa päivässä, jos asia olisi kiinnostanut.
Perusasiat olivat siis kunnossa, mutta laadunvalvonta petti - korkeimmalla tasolla. Ja sitä karvasta kalkkia olemme saaneet nauttia suut irvessä jo monta vuotta. Pohjalla oli vielä sakka, jonka nieleminen on kansalla vieläkin kesken, eli matkapuhelintoimintojen myynti Microsoftille.
Meidän Suomalaisten pitäisi nyt alkaa ryhdistäytyä. Kotimaassakin tikittää eläkepommi, ja kestävyysvajeesta puhutaan enemmän kuin koskaan. Kiinassa sen sijaan tikittää atomipommi, joka räjähtää reilun parinkymmenen vuoden päästä, kun ensimmäiset yhden lapsen politiikan aikaan syntyneet alkavat olla eläkeiässä.
En usko alkuunkaan, että Kiinassa väestö on kasvanut niin kuin tilastot väittävät. En ymmärrä, miten se olisi mahdollistakaan, kun 90% kansaa on koskenut yhden lapsen laki, joten syntyvyys on pakostakin ollut alle 1.5 lasta per perhe. Kuinka väestö voi muka silloin kasvaa?
Kiinassa kuitenkin eläköityy 2040-luvulla niin monta sataa miljoonaa ihmistä, joiden eläkkeitä ei kukaan pysty maksamaan, että paskan tuotanto keskeytyy väkisinkin. Tämä tapahtuu, koska ensinnäkään ei ole työvoimaa täyttämään kaikkia tehtaita, ja toisekseen talous kaatuu muutenkin, kun yhtä tuottajaa kohti on kestämätön määrä elätettäviä, virkamiehiä, sotilaita, eläkeläisiä - ja valitettavan pieni määrä lapsia. (kirjoitus aiheesta Taloussanomissa)
Kun kaukoidässä valmistetun romun tuotanto alkaa ontua, tuotteiden hinnat tulevat nousemaan, mutta nouseeko laatu silloin sille tasolle, jota se täällä olisi käytännössä automaattisesti?
Samaan aikaan kun Suomen valtioneuvosto ja muut päättäjät raapivat ohimoitaan päänahka vereslihalla keksiäkseen, kuinka ratkaista kotimaisen talouden ongelmat, on ratkaisu meidän omissa käsissämme.
Lakataan ostamasta made in Kaukoitä-tavaroita, ja ostetaan sitten vaikka kappalemäärältään vähemmän, mutta laadukasta kotimaista tavaraa.
Samaan aikaan rohkaiskaamme kotimaisia tuottajia keskittymään siihen, mistä Suomalaisuus on maailmalla aina ollut tunnettu. Kenties samalla opimme arvostamaan tavaroitamme enemmän - ja samalla odottamaan sellaisilta hyödykkeiltä kuin televisioilta ja kahvinkeittimiltä takuuajan moninkertaisesti ylittävää elinikää.
Ja valitettavasti mielestäni ei tämänkään jälkeen ole mielekästä maksaa ekstraa Melkoniemeläisestä tukiaiseuroilla maksetussa sähkövalossa kasvatetusta tomaatista. Yksinkertaisesti siksi, että Suomessa pitää tehdä sellaisia asioita, joita täällä osataan, ja joita täällä kannattaa tehdä. Tomaatit ovat Portugalissa parempia, halusimme tai emme.
Sen sijaan omenat ja katajanmarjat ovat täällä parempia. Ja ohra, ja nauriit, ja moni muu asia, joka ei vaadi lasitaloa ja lämpölamppua menestyäkseen. Ja joiden laatu tai laaduttomuus ei ole kiinni vallitsevasta ilmastosta, vaan siitä, mitä tuottaja tekee.
Siksi joskus on myös järkevää valita ulkomainen tuote. Mutta silloinkin kannattaa satsata laatuun. Siitä lisää ensi kerralla.
Väitän hieman vastaan.
VastaaPoistaEi kiinalaisille laatu ole tuntematon käsite. Kiinalaiset tekevät juuri sitä mitä länsimainen kvartaalikapitalisti tilaa: mahdollisimman halvalla tehdyn tuotteen, jossa oma voitto on maksimoitu. Siitä on turha kiinalaista syyttää että kapitalisti unohti speksata laadun määritelmän tilaukseensa. Tai tuskin edes unohti, vaan tiesi ettei länsimaista kuluttajaa kiinnosta kestävyys vaan alhainen hinta.
Mitä tulee taas myyttiseen suomalaiseen laatuun, niin mielikuvituksen tuotehan se on jos mikä. Kun menee ja katsoo vaikka mitä tahansa takavuosikymmeninä rakennettua julkista rakennusta - koulua, terveyskeskusta, jne. - niin niissä on kaikissa tasan samat kosteusvauriot. Täällä raukoilla rajoillahan olisi pitänyt olla jo tuhannet vuodet kyky rakentaa täkäläisiin olosuhteisiin, eikö?
Ei. Kyse on tässäkin kohtaa samasta laadunvalvonnasta, kuten kirjoituksen Nokia-osiossa mainitsetkin. Kaikki ihmiset kulttuuriin ja kansallisuuteen katsomatta pyrkivät pääsemään mahdollisimman vähällä, ja jos kukaan ei valvo suoritusta ja/tai lopputulosta niin lopputulos on sama.
Nokian insinööri hoonaa kännykän mekaanista toteutusta viimeiseen saakka, koska johto tajuaa ainoastaan sen päälle. Ohjelmistopuoli jää retuperälle, vaikka juuri se on ollut ratkaiseva tekijä kännykkäbisneksessä jo vuosikaudet.
Kiinalainen duunari tekee juuri sen minimitason mikä valmistuttajalle riittää, ja pyrkii hilaamaan tasoa pikkuhiljaa alaspäin, eli lisäämään omaa voittoa, elleivät tilaajaosapuolen laatumittarit ole iskussa.
Suomalainen rakentaja tekee minimivaatimusten mukaisen ratkaisun, koska tilaajaosapuoli on kasvoton ja kynnetön julkissektori, eikä moneen kertaan ketjutetusssa organisaatiossa muutenkaan kukaan tiedä, kuka loppupelissä mahtaa olla mistäkin vastuussa. Ja AY-liike pitää huolen että kompensaation pitää olla lopputuloksesta riippumatta runsas.
Amerikkalaisessa autossakin toleranssia löytyy suurvaltamittakaavassa, viimeistelyn tason ollessa mitä sattuu.
Täällä Suomessakaan ei ole olemassa mitään automaattista äidinmaidossa omaksuttua laatua. Laatu on hinnan ja kestävyyden kompromissi viimeistään siinä vaiheessa kun ryhdytään massatuotantoon. Laadukkaan jäljen tekeminen on varmasti monille kunnia-asia, mutta jos se ei korreloi tulotason ja työpaikan pysyvyyden kanssa, yleensä asiasta ollaan aika äkkiä valmiita tinkimään.
Julkisen sektorin laadunvalvonta ja -valvomattomuusprobleemat myönnän, mutta edelleen rohkenen väittää, että kosteusvauriot eivät johdu laiskuudesta tai minimivaatimustason nipinnapin täyttämisestä, vaan siitä, että rakennustandardit ovat muuttuneet aikojen saatossa. Lisäksi nuokin asiat ovat täällä paremmalla tolalla kuin oikeastaan Ruotsia ja Sveitsiä lukuun ottamatta missään niistä noin kolmestakymmenestä maasta missä olen aikaa viettänyt.
VastaaPoistaJa en voi uskoa, että olet tosissasi sitä mieltä, että kiinassa laatukäsite on pohjimmiltaan samanlainen kuin Suomessa. Oikeastaan väitteesi on sen verran absurdi, että en taida jaksaa edes alkaa asiasta väittelemään.
Enkä oikeastaan tiedä, että onko sillä mitään väliä, kenen syytä se on, että kiinalainen mönkijä/aggregaatti/kompressori/räikkä hajosi ensimmäisessä käytössä. Kummallista, että varmaan kaikki Suomessa tehdyt Lokariautot ovat vieläkin ajossa, kun voin lyödä vaikka vetoa, että yksikään tänä vuonna Suomeen tulevista kiinalaisista mönkijöistä ei liiku edes kymmenen vuoden, saati kahdenkymmen vuoden päästä.
Olennaistahan tässä oli nimenomaan se, että meidän pitäisi tajuta pitää näppimme erossa tuosta luokattomasta paskasta, ja käyttää vähät ropomme järkevämmin.