LISÄYS
Selvennykseksi; kannatan ajatusta auton käyttöön perustuvasta verotuksesta, ja pidän olemassa olevaa hankintahetkellä kerättävää erittäin korkeaa veroa sekä kansantaloutta, että kuluttajia kuormittavana taakkana, josta on aikakin päästä eroon.
Tässä tekstissä kritisoin vain ja ainoastaan sitä, kuinka veroa aiotaan kerätä.
______________________________________________________________
Autopiireissä on odotettu kauhunsekaisin tuntein Jorma Ollilan työryhmän esitystä autoverotuksen uudistamiseksi. Tänään oli se päivä, ja uutiset olivat odotetun kaltaisia.
Yleisesti autopiireissä pelätään jo riistoverotuksella katkisahatun
autoilijan selkärangan pettämistä lopullisesti Ollilan aiemmin väläyttelemän
GPS-seurantaan perustuvan verotuksen tullessa käytäntöön
.
Ihmisoikeusaktivistit
ovat olleet huolissaan kansalaisten yksityisyydestä ja sijaintitietojen
viranomaiskäytöstä, erityisesti viimeaikaisten isojen korkeilla palleilla
istuneiden viranomaisten lahjusepäilyjen jälkeen.
Autoihmisiä taas
huolestuttaa se, että jos valmiiksi maailman korkeimpiin kuuluvan
autoverotuksen maassa käyttöön otettava järjestelmä ei varmasti tule
vähentämään autoilun kuluja.
Suomessahan on jo
puoli vuosisataa ollut tapana, että tilapäisyys on terminä varsin liukuva
silloin kun kyseessä on liikenteestä revittävä lisätulo verottajan kassaan.
90-luvulla käyttöön otettu tilapäinen tuulilasivero on käytössä tänäkin
päivänä, samoin tilapäinen autovero täytti tänä vuonna 55 vuotta.
Itseäni tässä
asiassa huolettaa näiden sijaan nyt koko projektin kokonaisvaikutus
valtiontalouteen, ja se rahamäärä, joka hassataan huutinperseeseen tätä
huuhaata puuhaillessa.
Minulla ei
henkilökohtaisesti ole havainnon munastakaan tällaisten toimikuntien
palkkiomenettelyistä, mutta en usko, että edes selvitystä saatiin syntymään
alle miljoonalla. Julkistaloudessahan tuntuu olevan, että aina kun jotakin
tehdään, summat ovat satoja miljoonia. Niin on tässäkin projektissa.
Joku lobbasi ja
lujaa. Ollilan tapainen yritysmessias tietää tasan tarkkaan, että
satelliittipaikannusjärjestelmän rakentaminen on mieletön investointi. Mieletön
siksi, että siihen kuluu mieletön summa rahaa, ja mieletön siksi, että
järjestelmän rakentamiselle ei oikeasti ole mitään järkevää syytä, kun veronkeruujärjestelmät ovat jo olemassa, ja mikä pahinta, ne eivät vaadi minkäänlaista uutta infraa, komiteaa tai virastoa ylläpitoonsa.
Minulla ei ole
mitään näyttöjä ajatuksieni tueksi, mutta pohdinpa nyt vain seuraavaa.
Suomessa on Tafin
mukaan reilut kolme miljoonaa autoa, joiden keski-ikä on niin ikään trafin mukaan
hieman yli kymmenen vuotta.
Liikenneneuvos Risto
Murto kertoi Digitodaylle Huhtikuussa, että autoihin asennettava On Board Unit,
OBU tulee olemaan noin jääkiekon kokoinen halpa laite. Halpa on tietenkin
suhteellinen käsite, Murron mukaan halpa laite on noin satasen. Minun
mielestäni halpa olisi vitosen. Eron voinee selittää, että Murron kuukausiliksa
on viitisenkymmentä tuhatta euroa enemmän kuin allekirjoittaneen.
Jos käytetään kuitenkin
hintana tuota noin satasta, niin päästään sellaiseen laskelmaan, että koska
Suomen kolmen miljoonan auton kanta vaihtuu kymmenen vuoden välein, myydään
mukana siis vuodesta 2020 eteenpäin sama kolmisen miljoonaa OBUa vuoteen 2030 mennessä.
Eli 300 000
kappaletta vuodessa. Satasen kappale, tekee 30 000 000 euroa vuodessa.
Kolmekymmentä miljoonaa. Luulen, että ajoneuvojen satellittipaikannusjärjestelmiä
tuottavan Indagon oy:n toimitusjohtaja Matti Lankinen ei ole asiasta yhtään
pahoillaan.
Sinänsä
mielenkiintoista, että Indagon on Ollilan entisen työnantajan, Nokian omistama,
joten en pitäisi ihmeenä, vaikka Lankinen ja Ollila olisivatkin aiheesta joksus
sivulauseessa maininneet firman pikkujouluissa jo kauan ennen koko työryhmän
nimittämistä.
Koko homma haisee
mielestäni mädänneelle. Ongelmani on se, että mitään satelliittipaikannusjärjestelmää
ei tarvita, ja Ollila sekä kaikki muutkin normaaleilla aivoilla varustetut
aikuiset tietävät sen kyllä. Lisäksi järjestelmän rakentamisen mielikuvituksen
rajat ylittävien kulujen päälle pitää vielä laskea muutamien satojen miljoonien
vuosittaiset menot häirintää valvovine virkamiehineen ja muine
byrokraatteineen.
Vanhan tavan
mukaan tietojärjestelmä tilattaneen tietoenatorilta tai muulta
vakiotoimittajalta, joilta julkinen sektori ei tietääkseni ole koskaan saanut
edes joulukorttia, joka olisi maksanut alle sata miljoonaa.
Koko Ollilan
työryhmä tietää varsin tarkkaan, että kilometripohjainen verotus hoituisi
helposti polttoaineveroa korottamalla. Polttoaine on toki kallista Suomessa jo
nyt, mutta ei silti likikään Euroopan kalleinta.
En ymmärrä miksi
Suomessa ei kerätä vinjettimaksuja, kun sellainen on käytössä melkein
kaikkialla euroopassa. Ulkomaisilta tienkäyttäjiltä kerättävillä
vinjettimaksuilla saataisiin hyvä pumpsi verotuloja liikenteestä, joka muutoin
ei aiheuta suomen liikenteelle muuta kuin kuluja, ja pienen verotuoton
käyttämänsä polttoaineen muodossa.
Koko tässä
satelliittipaikannusjärjestelmässä käryää nyt korruption puolelle lipsahtavalta
lobbaukselta. Joku voitelee nyt päättäjiä isolla kädellä. OBU-laitteiden hinta
ei todellakaan tule olemaan satasta, vaan todennäköisemmin viisi sataa –
laitteesta jonka valmistuskustannukset liikkuvat ehkä kympin kahta puolta.
Silloin puhutaan jo miljardien tuotoista muutamassa vuodessa jo pelkästään suomessa.Tästä rahasta riittää jaettavaa, vaikka livauttaa tukko tai kaksi asiaa edesauttaneillekin tiskin alta.
Tai sitten ihan osinkotuloina, kun työryhmissä puuhastelleille syntyykin sattumalta brändilähettilään vakanssi jossakin järjestelmän ylläpitoon tai tuottamiseen osallistuvassa yrityksessä. Optioineen päivineen.
En usko, että
addresseja kirjoittelemalla tämä asia muuttuu miksikään. Mistä löytyy se energia, jolla esimerkiksi autojen
maahantuojat saataisiin kokoamaan ITS Finlandin kaltainen voitelukoneisto,
jolla olisi malmia taskussa sen verran, että ääni saataisiin Arkadianmäen
etuovia syvemmälle päättäjien korviin?
Eikö olisi
oikeasti aika tehdä jotakin muutakin kuin vain narista asiasta netissä?
Missä on luukku
mihin voi ilmoittautua aktivistiksi?
Minä olen mukana barrikadeilla
vastustamassa tätä hulluutta.
Hyvää tekstiä! Itsekin olen valmis samaan barrikadiryhmään.
VastaaPoista