Autoharrarrastus


Autoharrastus on ollut kriisissä koko Suomessa jo vuosia.

Ilmastovouhotuksen sivutuotteena autoharrastus on maalitettu epätrendikkääksi ja planeettaa tuhoavaksi myrkyllisen maskuliinisuuden ilmentymäksi Suomessa, vähän niin kuin kaikkien huomaamatta.

Autoharrastaja saa muistutuksen tästä autoveron muodossa joka vuosi. Mitä enemmän harrastelaitteessa on tehoja, sitä isomman. Koska konsensus on autoiluvastainen, autoharrastus jää marginaaliin, ja harrastaminen vaikeutuu.

Autoharrastajilla ei ole vahvoja etujärjestöjä, kuten ympäristöihmisillä. Niinpä julkinen keskustelu on jäänyt hyvin yksipuoliseksi. Lisäksi nykyisessä poliittisen korrektiuden ajassa on aina tietynlaista riskipeliä uida vastavirtaan, sillä seurauksella, että esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen ei välttämättä edes kannata yrittää keskustella. Kokeilin sitä omassa somessa. Tuloksena minulle lähinnä vittuiltiin. Toki pakko lie myöntää, että aloituksessa saatoin hieman provosoida.

Joka tapauksessa, kaikkineen ilmapiiri on ollut vuosikausia autoilun vastainen, ja se näkyy piireissä. Vaikka tietyt insituutiot, kuten Hötsit ja ACS:t kukoistavat vuodesta toiseen, on takavuosien suurista Eurocruisingeista ja massiivisen tungoksen keränneistä tuning-osastoista jäljellä muisto vain.
Niinpä haluaisin myöntää henkilökohtaisen autoilukuluttuurin edistämispalkintoni Roni Collinille, joka pääsi iltapäivälehtien otsikoihin perustamallaan Speed Hooked – konseptinsa kanssa. Juuri tällaisia kasvojenkohotuksia autoharrastus Suomessa tarvitsee.

Meidän kaikkien pitäisi tehdä aktiivisesti töitä sen eteen, että autoharrastus näyttäytyisi hyvänä ja hyödyllisenä harrastuksena myös ulkopuolisille. Siitä heitän nyt yhden pienen pallon kaikille klubeille, kerhoille ja muille instansseille, jotka esiintyvät harrasteajoneuvojen tuulilasitarroissa ja teippausteemoissa.

Vaatikaa, että harrasteorganisaatiota tai brändiä edustavat ihmiset käyttäytyvät asiallisesti. Kerhon tai autohifimerkin tarra keskustassa rengasta polttavan auton tuulilasissa on väistämättä sellainen signaali, joka on omiaan vaikeuttamaan tämän harrastuksen yleiseen imagoon.

Niinpä oman autoilukulttuurin edistämispalkinnon erikoismainintakategorian saa Radalle.comin kaahari-kampanja, jossa kehotettiin kaikkia kaahaamaan, mutta vain radalla. Mainio idea, joka ei saanut likikään sitä palstatilaa, jonka se olisi ansainnut.

Toisaalta me, joilla on mahdollisuus osallistua julkiseen keskusteluun, voisimme yrittää tukevammin tuoda esiin sitä, kuinka sillä harrasteautolla lopulta saastutetaan vähemmän, kuin junalla lapissa ramppaava laskettelija, koska harrasteautolla ajellaan tavallisesti varsin vähän.

Samoin kuin voisimme satsata siihen valistukseen, mitä E85 näissä ilmastotalkoissa tarkoittaa, kun kierrätetään sitä hiiltä, joka on ilmakehästä polttoaineeseen sitoutunut muutaman viime vuoden aikana. Siis sen sijaan että louhitaan niitä 60 miljoonaa vuotta vanhoja dinosauruksia.

Kommentit